eenafit menu logo

Ripsityön eteneminen

Eenafit

Eevaliina on kauneusalan ammattilainen, Salon Volume -ripsipidennyskouluttaja ja hän on toiminut alalla vuodesta 2011.

Ensimmäisenä

Tee mieluiten pesu jo kotona, jotta vesi ehtii kuivua pois liiman tieltä. Meikit tulisi muutenkin, ilman pidennyksiäkin aina poistaa yöksi iholta. Liimojen maahantuoja suosittelee kiinnitystä kuiviin ripsiin, joten takuu työn kestävyydelle ei ole voimassa mikäli joudun pesemään ripset ennen laittoa tai huoltoa hoitolassa. (Ripsien olisi hyvä olla 2 - 3 h kastelematta ennen laittoja.). Kun saavut salongille, niin artoitan taustat, toiveet ja mietteet pidennyksiin liittyen. Tänä päivänä liikkeellä on paljonkin mutu -tietoon perustuvia olettamuksia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ethän siis sovella jostain muualta saamiasi hoito tai muita ohjeita minun tekemiini ripsiin. Ohjeistan ensilaitossa kaiken kädestä pitäen. Itse tykkään henkilökohtaisesti kuulla myös millaisia hoito-ohjeita asiakas on aiemmin mahdollisesti saanut, vai onko saanut mitään. Joskus olen kuullut ohjeistuksia, jotka ovat jopa ihan päinvastaisia niille, joita itse annan. Kuulen myös mieluusti aiemmista huippukokemuksista, hyvässä ja pahassa. Näistä osaan vähän jo päätellä mitä asiakas hakee ja mitä ei. Joskus osa ongelmista saadaan poistettua jo pelkästään muotoilulla ja oikealla kuormittamisella.

Samalla

kyselen kirjallisesti hieman terveydentilasta, mahdollisista lääkityksistä ja muistakin asioista, joita asiakkaana ei välttämättä ajattelisi vaikuttavan tai liittyvän ripsienpidennyksiin mitenkään. Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen ja haluan tällä sekä itse tietää, mutta myös jakaa tietoa asiakkaalle. Varsinkin hormonitoimintaa heilauttavat hoidot, lääkitykset/sairaudet vaikuttavat pysyvyyteen hetkellisesti. Keho kyllä balansoi nämä ajan kuluessa, mutta mainitaan nyt esimerkiksi muutos ehkäisyasioissa tai vaihdevuodet. Kerro myös jos etukäteen on tiedossa sairaskohtauksen mahdollisuus ja jos mukana on siihen liittyvää lääkitystä, jotta osaan auttaa sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Käsittelen näitä tietoja luottamuksellisesti ja pyydän niitä ainoastaan omiin töihini liittyvissä asioissa. En koskaan missään tilanteessa luovuta niitä minkään kolmannen osapuolen käsiin. En terveys-,  osoite-, puhelinnumero- tai email tietoja. Tietojasi käsitellään GDPR-lain mukaisesti ja sinulla on oikeus tiedustella mitä tietoja sinusta on kerätty, sekä pyytää tietojesi poistoa rekisteristä (Lisätiedot puhelimitse).

Samalla

kun jutustelen ja asiakas täyttää lomaketta seuraan hieman asiakkaan kasvojen muotoa, silmäluomia, sitä miten lähelle mahdolliset silmälasit asettuvat jne. Ja päässäni jo teen suunnitelmaa ripsikuituvalintoihin. Tässä kohdassa, ennen työn alkamista on myös sinulla, dear customer, on mahdollisuus kysellä ummet ja lammet työhön liittyvistä asioista. Työn tekemisen aikana joidenkin kanssa jutustelu onnistuu hyvin, mutta toisilla puhe saattaa laukaista hurjankin värinäefektin ja vibran yläluomissa, joten joillekin saatan antaa ohjeeksi olla laiton ajan mahdollisimman hiljaa. Voi myös harjoitella puhumista kuin koko ylähuuli ja nenä olisi puudutettu ja paikallaan. Kuulostaa hassulta, mutta toimii useimmissa tapauksissa.

Sitten ripsipedille

Ripsilaitto kestää, vaikka kokemuksen myötä olenkin tullut siinä melko vikkeläksi. Otahan siis hyvä asento jossa pystyt olemaan rentona. Käy vessassa ennen alkua, jos tarvetta. Puhelin äänettömälle ja lapset toisten hoteisiin, sillä tämä on sinun aikaasi. Torkkupeittoa ja lämmintä villatöppöstä jalkaan (löytyy salongilta), jos olet vilukissa. Mitä rennompi olet sitä rennommat ovat myös luomesi.

Kun silmä sulkeutuu

menevät ylä- ja alaluomen ripset lomittain toistensa kanssa. Päältä katsovan on lähes mahdotonta erottaa mikä kuuluu yläluomeen ja mikä alaluomeen. Yläpuolen ripsipidennyksessä on siis eroteltava alaripset piiloon. Käytän tähän tarkoitukseen valmistettuja geelilappuja. Ne pysyvät hyvin paikoillaan mikäli asiakkaan kasvot ovat rennot eivätkä liiku laiton aikana. Esimerkiksi nauraessa poskipäät nousevat ja nostavat samalla lappuja. Ne saattavat nousta niin paljon, että lapun yläreuna siirtyy jo silmämunaan saakka. Se ei ole vaarallista, muttei myöskään suositeltavaa. Laiton aikanakin sinun on siis kerrottava jos tulee sellainen olo, että lappu on siirtynyt ja siihen liittyvät tuntemukset. Sitä voidaan siirtää varoen. Pyrin minimoimaan tätä, koska se monesti aiheuttaa silmien vuotamista ja vuotaminen taas kastelee ripset, jolloin tekeminen täytyy keskeyttää. Läpimärkiin ripsiin ei voida kestäviä pidennystä tehdä. Kolme tuntia ennen laittoajankohtaa on viimeistään alettava kuivattelemaan ripsiä, koskee jokaista huolto ja laittoa. Takuun myönnän vain töille, joissa noudatetaan näitä ohjeita kotihoitoon, sekä siihen että paikalle tullaan puhtain ja kuivin ripsin.

EenaFitissä

on erilaisia geelilappuja. On ohuempaa ja paksumpaa jaerimuotoisia. On lappuja, joissa asiakas saa ilmaisen silmienympärysalueen kosteuttavan hoidon, ilman lisäkustannuksia ja sellaisia, joissa ei ole mitään hoitavia aineita. Tämän vuoksi on asiakkaan tärkeä kertoa esitietolomakkeessa, mikäli on kokenut aiemmin herkistymistä tai allergiaa johonkin kosmetiikassa käytettävää aineosaa kohtaan. En käytä apteekin ihoteippejä, koska niiden poistaminen on epämielyttävää, jopa kivuliasta. Geelilappu nousee työn valmistuttua kauniisti venyttämättä ihoa mukaansa. Kun laput on saatu paikoilleen ja asiakkaalla mukava asento. alan valita tekniikkaan sopivia työvälineitä esille. Halutusta lopputuloksesta riippuu miten alan työstää ripsiä. Joskus etenen silmä kerrallaan ripsiripseltä ja joskus täytän tasaisesti ja vaikka vuorotellen molempiia silmiä. Saatan käännellä päätäsi kallelleen puolelta toiselle, jotta saan asennuskulman parhaaksi mahdolliseksi ja saan painettua jatkeen tukevasti kiinni luonnonripseen.

Asiakas

on, kuten jo sanottu, parhaimmillaan täysin rentona. Asiakkaalle pienen tuntuinen tai epäoleellinen liike esimerkiksi jalkojen koukkuun nostaminen aiheuttaa ison heilumisen ja työn katkeamisen, kun koitan suunnistaa pienten ripsien seassa ja pitää eriteltynä sitä ainutta, johon olin juuri liimaamassa. Varoitathan siis kaikista liikkeistäsi, jotta en juuri sillon ole muodostamassa viuhkaa (hyvin kriittinen kohta, jotta siitä tulee täydellinen) ja myös siksi, että ehdin nostaa terävät pinsettienkärjet kauas silmistäsi/kasvoistasi. Tämä ei tarkoita samaa kuin että ollenkaan ei saa liikkua. Toinen mitä joskus tapahtuu on silmien täydellinen kiinni rutistaminen laiton aikana. Tämän tapahtuessa on mahdoton taata ripsien täydellinen erottelu ja sitä ettei liima leviäisi halutusta kohdasta toisaalle. Kuvassa alla näet miltä silmien rutistaminen vaikuttaa ripsiin.

Erottelulla

tarkoitetaan sitä, että toisilla pinseteillä erottelen yksittäisen ripsen johon pidennys laitetaan. Niin ettei viereinen, alla tai yllä kasvava ripsi tartu samaan liimasidokseen. Tämä on ripsipidennyksen perusoppeja. Jos useampi luonnonripsi joutuu liimatuksi viereisiin ripsiin, se hankaloittaa niiden kasvua. Pahimmassa tapauksessa ja usein toistuvana se saattaa lopettaa ripsien kasvun sillä alueella ja aiheuttaa näin kolokohtia ripsirivistöön. Toki toisilla näitä koloja saattaa olla jo luonnostaankin ennen mitään pidennyksiä, mutta jos sinulta tippuu jatkuvasti ripsijatkeita joissa näkyy useampi oma ripsi, on aika tehdä työstä reklamaatio - tai äänestää jaloillaan. Tarkastathan silti myös oman käyttäytymisesi ripsipenkissä sillä paljon heiluva, silmiään jatkuvasti availeva tai rutisteleva asiakas saa ihan itsekin tällaista aikaan. Tämän vuoksi olen melkoinen ripsinatsi ja vilkas asiakas saakin nopeasti palautetta liiallisesta liikehdinnästä pedilläni. Tämä ripsien yhteen liimautuma tapahtuu kuitenkin aina laiton aikana. Kotona asiakkaan ripset voivat kyllä mennä klimppeihin esimerkiksi meikin ja varsinkin pesemättömien meikkien tai hiustuotteiden avulla, mutta kun liima on kovettunut ei se enää uudelleen liimaudu viereisiin ripsiin.  Meikin saa aina pestyä pois, mutta liimaa ei kotioloissa saa.

Ripsityö

on alusta loppuun saakka tätä erottelu- liimaus toistoa. Vaihtelen vaan kuitupituutta riippuen siitä mitä kohtaa luomessa käsittelen. Kaikkiin ripsiin käytän 3 - 5 erimittaista kuitua ja joskus jopa 2 - 4 eri kaarevuutta. Täältä ei lähetetä ulos ns. luukkuripsiä, jotka ovat sisänurkasta ulkonurkkaan samalla pituudella tehtyjä.

Viimeistely

Lopuksi vielä kertaalleen harjailen työn, tarkistan kaikkien ripsien olevan kauniisti toisistaan erillään ja odotan hetken liiman jämähtämistä. Sen jälkeen suihkuttelen ripsiliiman kovaksi, jotta sinun ei tarvitse varoa niiden kastelemista enää laiton jälkeen.  Voit siis ampaista suoraan kuntoilemaan, uimaan tai vaikka saunomaan! Suihkuttelu on koodi sinulle, joka olet unten mailla, tässä vaiheessa alapa hätistellä Nukkumattia, sillä parin minuutin kuluttua avataan silmät.  Käyn vielä kurkkimassa ja nostelemassa ripsiä, jotta näen mahdolliset geelilappuun tarrautuneet yksilöt ja avaan ne ennen kuin nostan lapun kokonaan.

Turhamaisuus ennen kaikkea !

Yhteystiedot

Iso-heikkiläntie 8, TURKU
2. kerros
(Würth samassa kiinteistössä)
040 7020 652
(ei tekstariasiointia)
Karttalinkki

Aukioloajat

Salonki on avoinna sovitusti ajanvarauksien mukaan. Katso alta avoimia aikoja ja varaa itsellesi sopiva ajankohta.
AJANVARAUS
chevron-downmenu-circlecross-circle linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram